Mastersuimareilla mukavaa menoa Tikkurilassa

30.10.2013

Yhteiskuvaan ennättivät sunnuntaina jäädä S.C.Pingviinien uimarit
Mika Pöyhölä, Kirsi Tanner, Tommi Halima, Tenho Hietanen, Lauri Heikkilä, Ville-Matti Erkintalo, Minna Rantanen, Heikki Asell, Sanna Aaltonen, Annu Hammar
Yhteiskuvaan ennättivät sunnuntaina jäädä S.C.Pingviinien uimarit Mika Pöyhölä, Kirsi Tanner, Tommi Halima, Tenho Hietanen, Lauri Heikkilä, Ville-Matti Erkintalo, Minna Rantanen, Heikki Asell, Sanna Aaltonen, Annu Hammar

Lähes 400 mastersuimaria kokoontui viikonloppuna Tikkurilan uimahalliin 50 metrin altaalle Vantaalle Poseidonin isännöimiin mastersmestaruuskilpailuihin. Avoimiin kisoihin saapui uimareita myös Ruotsista, Saksasta, Venäjältä ja Virosta. Kolmipäiväisten kisojen aikana uitiin kaikkiaan noin 1470 starttia!

Tamperelaisittain uinnit menivät erinomaisesti, sillä S.C.Pingviinit sijoittui seurojen välisessä pistetaulukossa 4. sijalle 75 seuran joukossa! Kolme kärkipaikkaa meni pääkaupunkiseudun suurseuroille, mutta pienen seuran valtti olikin määrän korvannut laatu. Mitaleita S.C.P.:n uimareille kertyi yhteensä 26, joista yksilölajeissa 10 kultaa, 3 hopeaa ja 9 pronssia. Viesteissä seura osoitti myös vahvuutensa usealla joukkueella ja neljällä mitalilla. Edellisten lisäksi joukkue keräsi myös 25 pistesijaa, joista monet nelossijat jäivät vain muutaman sadasosan tai kymmenyksen päähän pronssimitalista. Suomen ennätysten taulukkoonkin tuli tamperelaisväriä S.C.P:n, Kooveen ja UiTa:n uimarien korjatessa vanhoja lukemia jopa useilla sekunneilla tai lyhyillä matkoilla kymmenyksillä. Kooveen mitalisaalis oli 11, TaTU:n 5 ja UiTa:n 2.

Naapurikunnassa Kangasalla mastersuintitoiminta on myös päässyt vauhtiin uuden hallin myötä ja Uimaseura Kangasalan Kuohun miehet saalistivat 16 mitalia ja 7 pistesijaa. Kun kaikki edellä mainitut saavutukset yhdistettään voidaan hyvin sanoa, että Tampereen seudun menestys on maan parasta!

Kalevan uimahallin ollessa remontissa harjoittelu on saatu hoidettua ns. uuden puolen altaassa ja Ylöjärvellä. Tästä kuuluu kiitos näille tahoille, sillä uinti on yksi parhaista liikuntamuodoista fyysisen kunnon kohentamiseen ja ylläpitämiseen. Myös psyykkinen hyvinvointi paranee hyvässä porukassa! S.C.Pingviinit -seuraan on tullut jäseniä myös ilman aiempaa kilpailutaustaa ja heidän onnistumisen ilostaan ja uusista ennätyksistä sai lisäpotkua koko joukkue

Tästä on kuntouimarien hyvä jatkaa hyvinvoinnin ylläpitoa kohti tulevaa talvea ja kilparyhmäläisten harjoittelua kohti seuraavaa kisatapahtumaa eli maaliskuussa Lappeenrannassa uitavia lyhyen radan mastersmestaruuskilpailuja.

Teksti: Anne-Marja Hammar
Kuva: Anne Haanpää