Puheenjohtajan palsta
Palaute
Tiedotearkisto
Materiaalisalkku
Kalenteri
 Puheenjohtajan palsta

1.10.2009 Kesä pantu pakettiin ja pari ensimmäistä pakkasyötäkin koettu. 23.-25.10.2009 SM-kisat Tikkurilassa kolkuttelevat ovelle. Hotellihuoneet on varattu ja kisaajien houkuttelu käynnissä.Tarkista, että lisenssisi on maksettu ja ilmoittaudu kilpailutoimikunnalle kisaamishalukkuudestasi.

6.6.2009 Se on sitten suvi suloinen! Lämpötila tänä aamuna 6 astetta plussan puolella. Kesän ajan halliuinneissa on taukoja mm. nuorten olympialaisten vuoksi, joten täytynee uida järvessä. Seuran jäsenet voivat myös käydä uimassa 3x viikossa haluamanaan aikana yleisön joukossa mikäli tiistai  ja torstai-illan tai  lauantain vuorot eivät sovi aikatauluun.

27.1.2009 Ihanaa, kun saatiin TALVI tänne Tampereellekin! On valoa enemmän ja sitä myötä energiaa. Vuosi on käynnistynyt hyvin ja seuramme kiinnostavuus on selvästi lisääntynyt. Uusia jäsenhakemuksia tulee tasaisesti ja ne käsitellään hallituksen kokouksissa, joita on kerran kuukaudessa. Jokainen jäsenhakemus käsitellään erikseen, mutta pääsääntönä on, että jäseneksi hyväksyttävän tulee olla käynyt seuramme tekniikkakurssi tai omata vahva uintitausta. 28.-29.03.2009 pidetään lyhyen radan mastersmestaruusuinnit Oulussa. Sinne olisi hyvä saada mahdollisimman moni mukaan.

15.11.2008 Seuramme uimahyppääjät menestyivät loistavasti Fin Cup-kilpailuissa. Onnea kaikille.Oheisesta linkistä voit lukea lisää http://s.c.pingviinit.sporttisaitti.com/lajit/uimahyppy_tampereella/ajankohtaista/ Nyt on aika rauhoittua JOULUA viettämään. Rauhallista joulun aikaa kaikille ja kiitos menneestä vuodesta. Kiitos luottamuksestanne, kun valitsitte minut luotsaamaan seuraa ensi vuonnakin.

9.11.2008 Seuran 20-vuotis juhlat 8.11.2008 vietettiin kahvila- ravintola Willa Violassa lähes 60 seuran jäsenen ja yhteistyökumppanin kesken. Juhlissa oli paikalla seuran perustajajäseniä ja puheenjohtajia seuran 20-vuotiselta taipaleelta ja tamperelaisten uimaseurojen sekä Suomen uimaliiton edustajat. Erityisen suuri ilo oli saada mukaan juhliin seuramme veteraanikonkarit ja ennen kaikkea meidän kaikkien esikuvana pitämä Ragnar Kantonen 93v. Oli mukavat juhlat!Seuraava yhteinen tapahtuma on 22.11.2008 Puolen Tonnin Uinti. http://www.puolentonninuinti.net/

1.11.2008 Pitkän radan SM- uinnit Impivaaran uimahallissa ovat takana. Kisat menivät hyvin. Harmillinen takaisku tuli, kun seuramme esikuva, ihailemamme Rangnar Kantonen 93v ei päässytkään osallistumaan kisoihin. Turussa kisaorganisaatio oli valmistautunut vastaanottamaan Ragnarin hänen arvolleen sopivalla tavalla ja tiedotusvälineet olivat valmiina... Toivottavasti saamme Ragnarin mukaamme keväällä lyhyen radan SM-Masterseihin Ouluun.Positiivista kisoissa oli se, että meillä oli joukossamme kaksi uutta naisuimaria: Anne Haanpää ja Natasa Mojskerc. Tervetuloa kilpauintijoukkueeseemme! Pistesijoitusta emme vielä tiedä, koska uusi tulosohjelma ei osaa laskea Masterskisojen pisteitä. Mitaleja kuitenkin tuli 12 henkiselle iskuryhmällemme 6 kultaa, 6 hopeaa ja 2 pronssia. Onnea kaikille mukana olleille.Tulokset on luettavissa Uimaliiton sivuilta.

Seuramme 20-vuotis syntymäpäivät ovat 8.11.Willa Violan ravintolassa. Juhlaan on tulossa yli 50 seuramme nykyisiä ja entisiä jäseniä sekä seurallemme tärkeitä yhteistyökumppaneita. Odotettavissa on  mm. muisteluita, mukavaa yhdessä oloa, hyvää ruokaa, musiikkia ja tulevaisuuden suunnittelua.

 6.8.2008 Kesälomat on pidetty. Hallituksen syksyn ensimmäinen kokous on 13.8. Toivottavasti kaikki olette pääseet nauttimaan kesästä. Seuratkaapa sivuja. Päivitämme tietoja toiminnasta heti ensimmäisen kokouksemme jälkeen.  

kesäkausi loppuu syyskuun alussa ja syksyn allasvuorot tulevat silloin voimaan. Minutkin tavoitat henkilökohtaisesti myös Kalevan altaalla varmimmin tiistai- ja  torstai-iltaisin syyskuun ensimmäiseltä viikolta lähtien.

Motto: Yksin voi yltää satunnaisiin huippusuorituksiin, mutta yhdessä voimme olla lyömättömiä!

 

 

 
 © 2006 S.C Pingviinit SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu